Lehtileikkeitä

Tuleeko muutoksia?

Tavalliselle painiharrastajalle jysähti urheiluruudusta asteroidi – kansainvälinen Olympiakomitea asetti kyseenalaiseksi painin vuoden 2020 olympialaisissa. Meille suomalaisille perinteinen urheilun peruslaji uhkaa jäädä historiaan. Jotain tällaista saattoi hiukan aavistaakin.

Mikä sitten lienee ollut syynä näinkin kovaan ratkaisuun.  Onko painiväen syytä mennä peilin eteen. Emme tietenkään pienen maan edustajina oli iso tekijä, mutta jotain meidänkin käsissä on. Jo se, että Painiliitto on lähtenyt yhdessä liikkeelle Pohjoismaiden ja Baltian painiliittojen kanssa, on hyvä merkki siitä että on herätty vaikuttamaan asiassa.

Onko lyhyessä ajassa tapahtunut sääntöjen jatkuva rukkaaminen vienyt pohjaa lajilta.  Yleisö kaipaa eri lajeilta selkeää ja ymmärrettävää kamppailua kamppailulajeissa. Sääntöjen alinomainen muuttelu on johtanut siihen, ettei tavallinen katselija ymmärrä ollenkaan mistä molskilla on kyse.  Kokeneetkin painijatkin joutuvat nopeasti muuttuvien sääntöjen mylläkkään. Vikkelimmät ja painiotteita täynnä olevat ottelut nähdään nykyisin meidänkin kulmilla Symppis-paineissa. Hyvä että tuomarit pysyvät tahdissa mukana – saatikka ottelijatkaan.

Miten on bisneksen vaikutus olympialisiin. Paini ei ole urheiluvälinevalmistajien kannalta kaikkein tuottoisin laji ja olympialaiset hinkuvat rahaa. Tämä on toisaalta hyvä painin aloittelijoille. Välineet eivät tule kalliiksi eikä lisenssi- ja vakuutusmaksut ole huikeita. Paini on hyvä kansanmiehen laji – vanhempien ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi painiharrastuksen vuoksi.

Tekeekö olympialaisten tulevaisuuspainajainen sen, että painisääntöjä tullaan muokkaamaan katsojaystävällisempään suuntaan. Pakotetaan ottelijat säännöillä liikkeisiin, annetaan varoituksia tiuhempaan, passiivisuudesta heitetään ulos, näyttävä liike isoilla pisteillä tuo voiton jne.  Tässäpä kansainväliselle painiliitolle kohtalon paikka harjoittaa viisautta. Mutta tuoko tuomarien tulkinta arvostelulajissa kansainvälisissä kisoissa kotiin vetoa, jos sääntöjä muutetaan edellä mainitsemallani tavalla? Kotiin veto ei ole ollut ennenkään vierasta.

Molskin reunalta

Painiseuran paikallinen identiteetti

Janakkalan Paini-Ilves on vahvasti paikallinen urheiluseura. Painilla on vahvat perinteet paikkakunnalla vaikkei eteläistä Hämettä mielletä varsinaiseksi painin kehdoksi.  Lähin painikunta on ollut Riihimäen kaupunki, missä paini on ollut vahva perinteinen urheilumuoto. Muut ympäryskunnat ovat enemmänkin olleet yleisurheiluun keskittyneitä.

Ennen Paini-Ilveksen perustamiskokousta paini oli Janakkalassa jo perinteinen laji. Tervakosken Padossa toimi painijaosto, joka painillaan ylsi myös kansainvälisiin sijoituksiin sekä oli vahva kahmimaan mitaleja Uudenmaan aluekisoissa. Turengissa toimiva Turengin Sarastus TUL:n seurana oli myös seuran muun urheilun lisäksi tunnettu kovana painiseuranakin. Myös yleisurheiluseura Janakkalan Jana piti aikoinaan painia seuran urheilumuodoissa mukana.

Urheilijat kokevat usein edustavansa omaa kuntaansa kisoissa – ovat ikään kuin kotikuntansa mannekiineja.  Kuntaliitoshankkeet murentavat tätä identiteettiä. Jos Hämeenlinnassa hamuiltu kuntaliitos Janakkalan suhteen toteutuisi, tarkoittaisi se sitä, että Janakkalan Paini-Ilves olisi osa Hämeenlinnan, Rengon, Tuuloksen, Lammin, Hauhon ja Kalvolan muodostamaa kuntamöhkälettä.  Tähän kuiluun katoasi identiteettimme. Nykyisen kokoisessa kunnassamme olemme tunnettuja ja yhteistyömme ja tukemme tulee Janakkalasta.

Inhimillisen kokoinen kunta on niin kuntalaisten kuin omassa tapauksessamme urheilijoiden etu. Tiedämme ketä olemme ja ketä edustamme ja missä ovat yhteistyökumppanimme.

Matkalla EM-Molskille

7.3.2012

 AAMUPOSTI | Kaksi kertaa se on ollut lähellä. Painija Esa Uimosen arvokisaedustusreissu nimittäin.

Nyt reissu on enää parin päivän päässä. EM-kilpailut Serbiassa alkavat perjantaina punnituksilla, itse kisa lauantaina.

– Hyvältä tuntuu, kun on mahdollisuus näyttää, Esa Uimonen sanoo.

Toki riihimäkeläinen palomies, Janakkalan Paini-Ilveksen ykkösurheilija on arvokisoja kiertänyt maailmalla aiemminkin. Mutta aikuisissa vain PM-tasolla.

Niinpä juuri miehen kolmannen SM-kullan höysteenä tullut EM-kisapaikka ilahdutti erityisesti. Riittävä menestys EM-kisoissa voisi aukaista tien myös kevään kolmeen olympiakarsintaturnaukseen.

Sillä vuonna 2004 Esa Uimonen lausui Aamupostin haastattelussa näin: ”Urheilijan suuri unelma on varmasti päästä olympialaisiin. Sinne on minunkin pitkän aikavälin tavoitteeni asetettu. 2012 kisat ovat ikäni puolesta kohdallaan.”

Eikä tuo tavoite ole nyt 28-vuotiaalla painijalla välillä murtunut.

– Hirveän tärkeä vuosi tämä on. Omasta sarjasta ei olympiavalintoja ole vielä tehty. Se, joka sarjaan paikan tienaisi, sen todennäköisesti myös itselleen saisi, Uimonen sanoo nyt.

Uimonen on hyvässä kunnossa. Pari edellistä vuotta meni hiukan mönkään pikkuvaivojen takia. Erityisesti Uimosta harmittavat viime vuoden SM-kotikisat Janakkalassa.

– Nelostila ei hirveästi hymyilyttänyt, vaikkei se täydellinen epäonnistuminenkaan ollut. Kyllä kaikki loukkaantumiset ja epäonnistumiset kisoissa jäävät kaivelemaan, Uimonen listaa painijauransa pahimpia karikoita.

Oman tiensä nälkäinen raivaaja

22.10.2012

 Esa Uimosen tie johti ekaluokkalaisena nassikkana hämyiselle painisalille. Samana syksynä hän kisasi liian isoilla trikoilla ja vempuloilla koristossuilla. Nyt 20 vuotta myöhemmin Uimonen on koulunsa käynyt, mutta painiminen jatkuu edelleen, ja tähtäimessä on olympiapaikka Lontooseen.
 

– Aloitin Tervakoskella Viljasen Henkan opissa. Hän sanoi minua lahjakkaaksi, mutta kyllä tähän asti on päästy kovan työn kautta, Uimonen sanoo.
Monien muiden painijoiden tavoin Uimonen siirtyi myöhemmin menestystä niittäneeseen Janakkalan Paini-Ilvekseen sen perustamisvuonna 1995, josta lähtien häntä ovat valmentaneet Rasinkankaan veljekset Raimo ja Pentti.
Nyt mitaleja on jo niin paljon, että niillä saisi muutamankin pajatson täyteen, pokaaleista puhumattakaan. SM-tasolta Uimonen on saavuttanut 21 mitalia, joista 11 on kirkkaimpia. Hän on myös kaksinkertainen miesten sarjojen Suomen mestari ja Pohjoismaiden mestari.
 

Maailman kärki
ei ole kaukana
 

Uimosen unelma ja päätavoite on painia olympialaisissa, ja hän tietää kisalipun olevan otettavissa.
– Viime kisakaudella voitin EM- ja MM-mitalisteja. Ei se maailman kärki kaukana ole, mutta sinne päästäkseni on kaiken onnistuttava.
Tie huippu-urheilijoiden ykköstapahtumaan on kuitenkin vielä pitkä ja kivinen. Olympiapaikkaa ei saa suoraan EM-kisoista, vaan niiden jälkeen on vielä kolme karsintaturnausta.
– Sarjani terävin kärki on tasainen, mutta nyt olen kovemmassa kunnossa kuin koskaan, Uimonen vakuuttaa.
 

Menestys motivoi,
pettymys kasvattaa
 

Esa Uimonen on lahjakas mutta myös ankara harjoittelija, joka treenaa keskimäärin 12 kertaa viikossa. Työrytmi palomiehenä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen Riihimäen yksikössä mahdollistaa hänen harjoittelunsa hyvin, sillä 24 tunnin mittaista vuoroa seuraa nukkumapäivä ja kaksi vapaata.
– Kotisalilla on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä sparrausporukka. Parhaimmillaan saa ottaa harjoitusmatseja yhdeksän eri painijan kanssa.
Hienointa hetkeä matolla sähäkkä Uimonen vielä painiuraltaan odottaa, mutta mainitsee hyviksi muistoiksi ensimmäiset SM-kullat, jotka tulivat poikien 30 kilon ja miesten 60 kilon sarjoissa. Monesti kova työ palkitaan, mutta aina ei ole näin.
– Loukkaantumiset ovat rikkoneet joitakin hyvin alkaneita kausia.
Tähän mennessä suurimman menestyksensä aikana edustuspaikat suoranaisesti vietiin Uimosen nenän edestä, vaikkei hän vaatimattomaan tapaansa niistä puhukaan. Esimerkiksi vuoden 2005 suomenmestareiden piti päästä suoraan EM-kisoihin. Mestari Uimosta ei valittu. Vuoden 2006 PM-kisoista valittiin edustajat MM-kisoihin. Sarjan 60 kiloa parhaana suomalaisena Uimonen jäi taas kisakoneesta.
– Takaiskut kasvattavat, kuten menestys motivoi. Täytyy vain olla paljon paremmassa kunnossa kuin muut ja edetä ennakkoluulottomasti eteenpäin, rauhallinen Uimonen tuumaa.
 

Pahin vastustaja
 

Vaikka taistelu edustuspaikoista on tiukkaa, Uimonen nimeää pahimmaksi vastustajakseen vaa’an.
– Vuosi vuodelta laihduttaminen käy hankalammaksi, mutta se kuuluu lajin luonteeseen, hän sanoo.
Uimonen arvioikin laihduttaneensa koko uransa aikana reilun 200 kiloa.
– Se on tästä varresta aika paljon, hän vitsailee.
165-senttisen ja 68-kiloisen timmiin kuntoon treenatun Uimosen tärkeimpien kisojen sarjaksi on vakiintunut sarja 60 kiloa.
– Kisoihin valmistautuessani voin olla päivätolkulla syömättä ja pari päivää juomattakin, mutta esimerkiksi verikokeisiin varattava 12 tunnin paasto tuntuu jostain syystä paljon pahemmalta.
Uimonen kertookin vetojen eli laihduttamisen olevan asenteesta ja mielentilasta kiinni. Kukapa sitä viitsisi huvikseen itseään rääkätä, paitsi menestyksen eteen ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Kovan itsekurin omaavalla painijalla on aina nälkä, nimittäin